Moskovan jouluaatto

Viime lauantaina Moskovassa järjestettiin jo kolmas kuluneita parlamenttivaaleja epärehellisiksi syyttänyt mielenosoitus. Etukäteen kovasti odotettu päivä ei kuitenkaan tuonut tullessaan mitään varsinaista jytkyä. Jo useita päiviä etukäteen oli nimittäin selvää, että lauantainen mielenosoitus keräisi tähän mennessä suurimman osallistujajoukon. Siinä mielessä odotukset toki täyttyivätkin:

Neuvostoliittolaisen akateemikon ja toisinajattelijan Andrei Saharovin kunniaksi nimetylle Moskovan keskustan tuntumassa sijaitsevalle leveälle kadulle kerääntyi lauantaina erään puolueettoman arvion mukaan lähes 60 000 protestoijaa. Määrä oli tiettävästi suurempi kuin yhdessäkään aikaisemmassa nykyhallintoa vastustaneessa mielenosoituksessaLauantainen mielenosoitus oli osa syksyllä käynnistynyttä Venäjän sisäpoliittista jytkyä, jonka myötä kansalaisaktiivisuus näyttää palanneen Venäjän politiikkaan

Prosessin voidaan ajatella käynnistyneen valtapuolue Yhtenäisen Venäjän XII puoluekokouksen jälkeen, kun presidentti Dmitri Medvedev ja pääministeri Vladimir Putin olivat ilmoittaneet aikeistaan vaihtaa keskenään virkojaan. Jälkikäteen tarkasteltuna päätös oli nykyhallinnolta varsin vakava strateginen virhe. Vallanpitäjät nimittäin menettivät kertarysäyksellä ainakin kaksi varsin merkittävää kannattajaryhmää – ne liberaalit, jotka vielä ennen puoluekokousta näkivät Dmitri Medvedevissä järjestelmän reformoimisen mahdollistavan henkilön, sekä ne, jotka olivat suhtautuneet pääministeri Vladimir Putinin 2000-luvun hallintoon myönteisesti, mutta jotka olisivat halunneet 2010-luvulla nähdä jo uusia kasvoja vallan kasvogalleriassa. Ja lopulta päätös yksinkertaisesti loukkasi myös kaikkia niitä, joiden mielestä tällainen nykyisen vallan omavaltainen vahvistaminen kansalaisilta kysymättä on yksinkertaisesti väärin

Vaikka Saharovin valtakadun protestitapahtuma olikin jatkoa jo aiemmin käynnistyneelle liikehdinnälle, oli siinä havaittavissa joitain uusia nyansseja.

Jouluaaton mielenosoitus näytti osoittaneen sen, että kansalaiset vaikuttavat olevan kyllästyneitä perinteisiin ammattipoliitikkoihin. Ennen tapahtumaa Internetissä järjestettiin samanaikaisesti kaksi äänestystä, jossa kansalaisia pyydettiin nimeämään henkilöitä, joiden he haluaisivat puhuvan tapahtumassa. Sen sijaan että kärkeen olisi noussut 2000-luvulla oppositioliikehdinnälle kasvonsa antaneita ammattipoliitikkoja, eniten ääniä keräsivätkin viime kuukausien liikehdinnän myötä tutuiksi tulleet uuden aallon kansalaisaktivistit, esimerkiksi juristi/nettiaktivisti Aleksei Navalnyi, muusikko Juri Shevtshuk, toimittaja Leonid Parfenov, kirjailija Boris Akunin sekä runoilija Dmitri Bykov.

Näiden uuden aallon kansalaisaktivistien esiintymiset tuntuivat saavan Saharovin valtakadulla myös kaikista myönteisimmän vastaanoton. Sen sijaan aiemmilta vuosilta tutut ammattipoliitikot, esimerkiksi Boris Nemtsov ja Garri Kasparov, joutuivat puheidensa aikana sietämään myös tyytymättömien kuulijoiden vihellyskonserttia. Poliitikkojen esiintymistä vastustettiin myös tilaisuuden järjestelyihin osallistuneiden kansalaisaktivistien taholta.

Esimerkiksi eräs uuden aallon kansalaisaktivisteista, toimittaja Bozhena Rynski totesi, että hänen mielestään ammattipoliitikkoja ei olisi pitänyt päästää lavalle lainkaan. Kuullessaan yleisön reaktion Boris Nemtsovin puheeseen, totesi Rynska kaapelikanava Dozhd´in suorassa lähetyksessä, että Nemtsovin olisi pitänyt ryömiä esiintymislavan alle häpeämään. Samoilla linjoilla oli myös Kommersantin toimittaja Oleg Kashin, joka summaili ajatuksiaan blogissaan näin: ”Vaikka Akunin päästetään puhujankorokkeelle, hän jää silti Akuniniksi ja hänen merkityksensä yleisölle on paljon suurempi kuin kenen tahansa ammattipoliitikon, joka edustaa vain niitä oman organisaationsa noin viittätoista jäsentä.”

Läsnäolijoiden arvioiden mukaan voimakkaimman vihellyskonsertin kohteeksi joutuivat kuitenkin puhujalavalta esiintyneet televisiojulkkis Ksenia Sobtshak sekä ex-talousministeri Aleksei Kudrin, jonka pääministeri Vladimir Putin vielä pari päivää ennen tapahtumaa nimesi ”omaan topparoikkaan” kuuluvaksi poliitikoksi. Vaikka sekä Sobtshak että Kudrin puhuivatkin oikeastaan samoista asioista kuin muutkin esiintyjät, protestoi osa yleisöstä voimakkaasti heidän esiintymistään.

Tämä on toisaalta harmi, koska molemmat ottivat varsin rohkean askeleen kansalaismielipiteensä ilmaisemiseksi. Esiintyjien ristiriitainen vastaanotto yleisön taholta oli selitettävissä sillä, että Saharovin valtakadulle oli lauantaina kerääntynyt aiempiin tilaisuuksiin verrattuna poliittisilta kannoiltaan värikkäämpi osallistujajoukkojoukossa oli niin liberaaleja, kommunisteja kuin nationalistejakin. Mielenosoitukseen otti osaa myös presidenttiehdokas Mihail Prohorov, joka tällä kertaa tyytyi kuitenkin seuraamaan tapahtumia yleisön joukosta.

Viheltelyistä huolimatta itse tapahtuma sujui kuitenkin varsin rauhallisissa merkeissä. Minkäänlaisia suurempia provokaatioita ei tilaisuudessa lukuisista ennakkohuhuista huolimatta ollut. Erona parlamenttivaalien jälkeisiin tapahtumarikkaisiin päiviin oli myös se, että kaikki Internet-mediat pelasivat ongelmitta eivätkä sivustot kaatuilleet palvelunestohyökkäysten tai sivustojen kävijämäärien aiheuttamien ylikuormituksen seurauksena. Viranomaiset ja järjestäjät toimivat maltillisesti ja järjestäjät äityivät jopa kiittelemään poliisia hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Äänentoisto pelasi hyvin ja esiintymislavan viereen pystytetyn videoscreenin avulla myös kauimpana seisoneet osallistujat näkivät lavan tapahtumat.

Tapahtumasta esitettiin suoraa videokuvaa muun muassa kaapelikanava Dozhd´illa, sekä uutistoimisto RIA Novostin, sanomalehti Novaya Gazetan sekä kansalaisjournalismisivusto Ridusin kotisivuilla. Se, että mielenosoitus sujui rauhallisesti ja ilman väkivaltaa, saattaa houkutella seuraaviin mielenosoituksiin mukaan myös sellaisia ihmisiä, jotka aiemmin ovat esimerkiksi pidätysten pelossa pelänneet osallistua tämänkaltaisiin tapahtumiin

Saharovin valtakadulla oli läsnä myös satoja toimittajia. Tapahtuman ympärillä velloneessa mediahuomiossa yllättävintä oli se, että protestista uutisoitiin varsin objektiivisesti myös television valtakunnallisilla pääkanavilla sekä lauantaina että sunnuntaina. Olisikin ollut jo varsin absurdia, jos valtakunnalliset televisiokanavat olisivat jättäneet huomioimatta pääkaupungin keskustassa järjestetyn kymmeniä tuhansia ihmisiä yhteen koonneen tapahtuman. Eräässä Rossia-kanavan uutislähetyksessä tapahtumaa kuvattiin myös varsin kainostelematta Putin-vastaiseksi mielenosoitukseksi.

Esimerkiksi Kommersantin televisiokriitikko Arina Borodina kertoi olleensa tästä melkoisen yllättynyt, vaikka muistuttikin, että televisiouutiskatsauksissa ei näytetty kaikista kärjekkäimpiä kommentteja tai banderolleja. Ei silti ihme, että eräs Novaya Gazetan toimittajista oli hihkaissut viikonloppuna kirjoittamassaan Facebook-statuspäivityksessään: ”Televisio on taas meidän!”

Vaikka Venäjän valtakunnalliset televisiokanavat näyttävätkin ottaneen kuluneiden parin viikon aikana askelia monipuolisemman tiedonvälityksen suuntaan, epäilevät skeptikot, ettei kyseessä kuitenkaan olisi mikään pysyvä trendi. ”Paluu arkeen” seuraisi sen jälkeen, kun toimittajat ja yleisö ovat saaneet päästellä tarpeeksi höyryjään. Kuitenkin jo se, että avointa Putin-kritiikkiäkin onvaltakunnallisessa televisiossa ”vilautettu”, kertoo jotain.

Voisi tietysti kysyä, onko tällaisesta rauhanomaisesta protestoinnista lopulta mitään merkitystä poliittisen järjestelmän uudistumisen kannalta.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että myös edellinen suuri valtajärjestelmän muutos Venäjällä tapahtui varsin rauhanomaisesti. Vaikka Medvedevin presidenttikaudella julkilausutut tavoitteet järjestelmän epäkohtien korjaamisesta jäivät enimmäkseen puheiden kuin tekojen tasolle, oli hänen kautensa tärkein merkitys ehkä kuitenkin siinä, että hän ylipäätään otti esiin ja sitä kautta legitimisoi keskustelun järjestelmän muutostarpeista. Saman teki aikoinaantoki suuremmassa mittakaavassamyös Mihail Gorbatshov Glasnostin ja Perestroikan kautta. Vaikka valta ehkä haluaisikin pitää aloitteellisuuden muutosten toteuttamisessa itsellään, alkaa se käydä ajan myötä yhä hankalammaksi ja jossain vaiheessa kansalaismielipiteiden sivuuttaminen alkaa käydä liian vaikeaksi.

Eräissä yhteyksissä tätä nykyistä liikehdintää onkin tästä syystä kutsuttu Perestroika 2.0:ksi. Tähän näkökulmaan peilaten voidaankin sanoa, että Venäjän nykyisen kansalaisliikehdinnän yhteiskunnallinen muutosvirta käynnistyi siitä, kun Vladimir Putin päätti vuonna 2007 olla jatkamatta kolmannelle perättäiselle presidenttikaudelle. Mahdollisia skenaarioita on nyt kolme: poliittisen järjestelmän uudistaminen nykyisten toimijoiden jäädessä valtaan, uudistamispyrkimysten pysäyttäminen totalitaristisin ottein, tai poliittisen järjestelmän uudistaminen uusin toimijoin. Kuten muistamme, kaikki nämä skenaariot käytiin läpi myös edellisen Perestroikan aikana.

Eräänlaisen vastauksen viime viikkojen protestiliikkeiden vaatimuksille Dmitri Medvedev antoi joulukuun 22. päivänä Venäjän duumalle pitämässään puheessaan, jossa hän esitteli suunnitelmiaan maan poliittisen järjestelmän uudistamiseksi. Kyseessä oli joidenkin mielestä Medvedevin poliittisen uran tärkein puhe – varsinkin, mikäli hän olisi pitänyt sen neljä vuotta sitten. Medvedev otti puheessaan lupauslistalleen mukaan monia sellaisia asioita, joita poliittinen oppositio on vaatinut Venäjälle jo useiden vuosien ajan. Puheen saamista reaktioista päätellen kansalaiset eivät kuitenkaan enää tunnu tyytyvän lupauksiin, vaan odottavat konkreettisia ja pikaisiakin toimia.

Tyytymättömyyttä ei myöskään hälvennä se, että protestiliikkeiden kovasanaisimmat vaatimukset parlamenttivaalien uusimisesta sekä keskusvaalilautakunnan johtajan erottamisesta eivät ainakaan tähän mennessä ole saaneet vallanpitäjiltä vastakaikua. Tilannetta rauhoittaakseen Venäjän parlamentin tulisikin nyt saada hyväksytettyä ennätyksellisen lyhyessä ajassa - käytännössä jo ennen seuraavia presidentinvaaleja - edes osa Medvedevin lupauksista. Vain niiden avulla ainakin osa protestoijista voisi tyytyä tarjottuun ja palata barrikadeilta (tässä vaiheessa virtuaalisilta) koteihinsa.

Joka tapauksessa Venäjän kansalaisaktivismin kentällä on edellisiin parlamenttivaaleihin verrattuna nyt toinen ääni kellossa. Ne, jotka vielä viime kesänä uskoivat, että Yhtenäinen Venäjä tulisi säilyttämään tai jopa vahvistamaan asemansa parlamentissa, ja että Putinin uudelleenvalinta olisi vain läpihuutojuttu, joutuvat nyt korjailemaan ennusteitaan. Tilanne jää elämään, koska seuraavaan poliittiseen mittelöön, eli presidentinvaaleihin, on enää vain reilut kolme kuukautta aikaa.

Miltä kaikki näytti? Venäjän valtiollinen uutistoimisto RIA Novosti mahdollistaa virtuaalisen aikamatkan Saharovin kadulle 24. päivän tapahtumiin: http://minunvenajani.blogspot.com/

17/3/2012
Dmitry Florin

Radio Svobodan Maanpaossa

Radio Svobodan Maanpaossa

>>>

Maaliskuun alussa Astrahanissa valittiin Venäjän presidentin lisäksi uusi kaupunginjohtaja

Maaliskuun alussa Astrahanissa valittiin Venäjän presidentin lisäksi uusi kaupunginjohtaja

>>>

Zybayr Zybayraev ei kävele enää

Zybayr Zybayraev ei kävele enää

>>>

Venäjän haihtuvat tapaukset

Venäjän haihtuvat tapaukset

>>>

Groznyin enkelille ei turvapaikkaa Suomesta

Groznyin enkelille ei turvapaikkaa Suomesta

>>>

Approved content not found.